Kirja­messu­lämpiö-­blogi

Lukutaito, elämäntaito

Turun Kirjamessujen toinen ajankohtaisteema on lukutaito ja sen edistäminen – äkkiseltään ajatellen varsin ennalta-arvattava teema kirjallisuustapahtumalle. Lukutaidon äänitorvena on nimenomaan totuttu kuulemaan kirjallisuus- ja kulttuurikenttää sekä opetus- ja sivistystoimea. Viime vuosina teema on kuitenkin yleistynyt koskettamaan yhä laajemmin, sillä peruskoulun päättää vuosittain noin 6 000 nuorta, joilla ei ole riittävää lukutaitoa.

Osa lukee ja kirjoittaa niin kehnosti, että pelkkä arkielämästä selviytyminen tuottaa vaikeuksia. Kysymys on kyvystä ymmärtää ja tulla ymmärretyksi – elämäntaidosta, elämässä pärjäämisestä, syrjäytymisen välttämisestä.

Vaikka tilanne on huolestuttava, ei passivoitumiseen tai ahdistukseen missään nimessä ole syytä. Tekemällä päämäärätietoista työtä ruohonjuuritasolta päätöksentekijöihin, kodeista kouluihin ja vapaaehtoiskentältä ammattitoimijoihin on kehityksen suunta vielä käännettävissä. Siksi Turun Kirjamessut kantaa kortensa kekoon laajalla lukutaito-aiheisella ohjelmistolla, jossa ohjelmantuottajina ovat mm. Lukukeskus, Lastenkirjainstituutti, opetus- ja kulttuuriministeriön Lukuliike-hanke sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Haluamme tuoda näkyväksi sitä tosiasiaa, että lukutaito ei enää ole itsestäänselvyys edes Suomen kaltaisessa pitkälle kehittyneessä sivistysyhteiskunnassa.

Perjantaina 4.10, messujemme Suunnista kirjaan –koululaispäivänä, lukutaitoa käsitellään monista eri näkökulmista. Lukukeskuksen Lukeminen ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä –keskustelussa Jukola-ohjelmatilassa (2. krs) klo 16.00-16.40 lukutaitoa ruoditaan demokratian takeena sekä tehokkaana keinona estää syrjäytymistä. Keskustelijoina ovat lehtori Ritva Hyttinen, toimittaja Aleksis Salusjärvi, erikoiskirjastovirkailija Irmeli Malka-Kannisto ja toiminnanjohtaja Ilmi Villacís. Elinkeinoelämän keskusliiton ohjelmassa Fiore-lavalla klo 14.40-15.10 pohditaan lukutaidon merkitystä jatkuvan oppimisen ja elämänhallinnan kannalta. MTV:n yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki moderoi Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyypän, taitoluistelija Viveca Lindforsin ja viestintäjohtaja Jenni Järvelän keskustelua.

Lastenkirjainstituutti päästää Kuisti-lavalla klo 10.40-11.10 Turun seudun yläkoululaiset itse ääneen, kertomaan ajatuksiaan nuortenkirjoista ja lukemisesta. Samalla instituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen esittelee Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa Lukuklaani-hanketta, joka tähtää nuorten lukemisen edistämiseen ja lukutaidon tukemiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön Lukuliike järjestää Jukolassa klo 10.30-13.00 kokonaisen seminaarin otsikolla Sillat voitetaan kulkemalla niitten ylitse. Alustajina ovat mm. Team Finland Knowledge-lähettiläs Ilkka Turunen, Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen ja Sodankylän kunnan sivistystoimenjohtaja Anne Onnela.

Aivan kuten ministeriön seminaariotsikko osoittaa, sillat voitetaan kulkemalla niitten ylitse, ylitse kohti parempaa lukutaitoa, joka ennen kaikkea kytkeytyy hyvään elämään ja osallisuuteen.

Arvoihin, joita toivomme jokaiselle lapselle ja jokaiselle aikuiselle.

JENNI HAUKIO
Ohjelmajohtaja, Turun Kirjamessut

 

Kirja­messu­lämpiö­-blogi
3.10.2019
Tervetuloa Kirjamessuille – tapahtumaan, jolla on sydän!

Huomenna perjantaina 4.10. Turussa käynnistyy jo lähes 30 vuoden ajan järjestetty, Suomen ensimmäinen ja vanhin kirjamessutapahtuma. Samanaikaisesti Messukeskuksessa järjestetään myös

1.10.2019
Naiskuvia ja feministisiä näkökulmia

Minna Canth 175-merkkivuotta juhlistaen Turun Kirjamessuilla on tänä vuonna laaja historiallisia naiskuvia ja aikamme feministisiä näkökulmia esittelevä ohjelmisto. Canthin tiimoilta

26.9.2019
Runoutta jokaiseen makuun

YK:n ilmastokokouksessa tällä viikolla koko maailmaa puhutellut Greta Thunberg sai maaliskuun lopussa tukea joukolta suomalaisrunoilijoilta, jotka kokoontuivat Eduskuntatalon portaille Runoilijat

24.9.2019
Kirjasta näytelmäksi

Mitkä ovat kirjan ja näytelmän väliset erot ja yhtäläisyydet, kun molempien pohjana on sama alkuperäisteos? Millainen prosessi kirjan muuntaminen näytelmäksi

22.9.2019
Sotahistorian totuuksia ja tarinoita

Jokainen sukupolvi muodostaa omat tulkintansa ja johtopäätöksensä menneisyydestä, jolle koko identiteettimme kansakuntana sekä yksilöinä pitkälti rakentuu. Siksi on äärettömän arvokasta,

19.9.2019
Eläköön kotimainen kauno!

Iloiset uutiset maailmalta kertoivat tällä viikolla, että englanninkielisen maailman merkittävimpiin kirjallisuuspalkintoihin lukeutuva National Book Awards on valinnut Pajtim Statovcin romaanin

17.9.2019
Lapset ja nuoret – tulevaisuuden lukijat

Kirjamessut kuten muutkin kirjallisuustapahtumat ponnistelevat osatakseen tarjota lapsia ja nuoria kiinnostavia sisältöjä vetovoimaisissa puitteissa. Jos ei ole tulevaisuuden lukijoita, ei

13.9.2019
Kun ilmasto muuttuu, muuttuko kirjallisuus?

Kirjamessujemme toisena ajankohtaisteemana ovat tänä vuonna ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutukset. Ilmastonmuutoksesta kohistaan kaikkialla, mutta vähemmälle huomiolle ovat vielä jääneet sen läpileikkaavat vaikutukset

30.8.2019
Mitä tapahtuu todella?

Luova tapahtuma ei voi säilyä elinvoimaisena, ellei se jatkuvasti tarkastele sisältöjään ja rakenteitaan kriittisesti, reflektoi ympäröivän yhteiskunnan liikehdintää ja uudistu