Vuoden 2022 teemana kuvataiteet

Vuoden 2022 teemana kuvataiteet

Satoja kertojia. Tuhansia tarinoita.

TURUN KIRJAMESSUT 2022 Suomen vanhimmat kirjamessut järjestetään seuraavan kerran 30.9.–2.10.2022 teemalla kuvataiteet. Turun Kirjamessut on merkittävä kulttuuritapahtuma, jossa kohtaavat kävijät, esiintyjät ja näytteilleasettajat. Tervetuloa!

Turun Kirjamessut 2022

Suomen vanhin kirjallisuuden messutapahtuma, Turun Kirjamessut, täyttää tänä vuonna jo huimat 32 vuotta. Pitkät perinteet omaava messutapahtuma järjestetään Turun Messukeskuksessa 30.9.-2.10. Odotetussa tapahtumassa on mukana yli 600 esiintyjää ja noin 120 näytteilleasettajaa. Messuilla pääset tapaamaan kiinnostavimpia kirjailijoita, seuraamaan ajankohtaisia keskusteluja, hankkimaan kirjat messuhintaan sekä nauttimaan ainutlaatuisesta messutunnelmasta!

Vuoden 2022 teema on kuvataiteet

Turun Kirjamessut, ohjelmajohtaja, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen johdolla haluaa laventaa ihmisten käsitystä kirjallisuudesta taiteenlajina ja tuoda esiin sen luontaisesti monitaiteellisia ulottuvuuksia sekä palvella kulttuuria laajasti kuluttavaa yleisöä. Tänä vuonna messujen poikkitaiteelliseksi pääteemaksi valittu kuvataiteet pitää sisällään eri maalaustaiteen lajit; veistostaiteet, piirustustaiteet, kuvituksen, valokuvauksen, sarjakuvataiteen ja graafiset taiteet.

Huom! Noudatamme viranomaissuosituksia, joten saavuthan paikalle vain terveenä.

Tutustu tämän vuoden NIDE -lehteen.

Ohjelmamuutokset

  • Peruutus: NURA FARAH, Kuisti perjantai 30.9.2022 klo 15.15
  • Peruutus: MARIA PETTERSSON, Agricola perjantai 30.9.2022 klo 13.25
  • Peruutus: JARI & KATI TERVO, Puisto lauantai 1.10.2022 klo 14.10

#kirjamessut #turku

twitter logo ohjaa kirjamessut sivulle facebook logo instagram logo




turunkirjamessut46 minutes ago
Viimeinen kirjamessupäivä vierähtää käyntiin tunnin kuluttua! Lavoilla loistavat mm. Tommi Kinnunen, Tapani Bagge, Eppu Nuotio, Lenita Airisto, Olli Rehn ja Satu Rämö⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️#kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku #visitturku #kissmyturku
Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut53 minutes ago

Viimeinen kirjamessupäivä vierähtää käyntiin ihan näillä näppäimillä📚! Jos et ole vielä ennättänyt vierailla messuillamme, ei hätää, hyvin ehdit vielä. Messut ovat avoinna koko päivän klo 10-17. Tervetuloa! p.s. Kuvassa muutama päivän tähtiesiintyjistämme⭐.

Tutustu sunnuntain ohjelmaan täällä https://www.kirjamessut.fi/ohjelma/
Liput...

turunkirjamessut17 hours ago
Runoilija Heli Laaksonen ja kuuden metrin luontoretki vetivät tänään väkeä Puisto-lavalle😁🌿🍀🌱🌲#helilaaksonen #kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku #visitturku #kissmyturku
Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut17 hours ago

Turun Kirjamessut - kulttuurinystävien kohtauspaikka❤p.s. Jos et ole vielä ennättänyt vierailla messuilla, niin ei hätää. Huomenna ehtii vielä. Messut ovat avoinna sunnuntaina 2.10. klo 10.00-17.00. Nähdään Turun Messukeskuksessa!
#kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku...

turunkirjamessut19 hours ago
Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut19 hours ago

Edellisen ja nykyisen ohjelmajohtajan iloinen kohtaaminen. Tervetuloa messuille tällä kertaa vieraan roolissa, rouva Jenni Haukio!
#kirjamessut #turunkirjamessut #ohjelmajohtaja #jennihaukio #viljatuuliahuotarinen #turunmessukeskus #turku...

turunkirjamessut19 hours ago
Vilja-Tuulia pääsi halimaan Pikkulia🧡! Auditoriossa ja Seita-lavalla päivittäin ihanaa ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille! #kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku #visitturku #kissmyturku
Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut22 hours ago

Lauantai on käynnistynyt vauhdikkaasti täällä Turun Kirjamessuilla! Agora-lavalla esiintyy juuri nyt Iida Rauma, jonka uutuusromaania ”Hävitys” on ylistetty laajalla rintamalla⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️#kirjamessut #turunkirjamessut #iidarauma #siltala #turunmessukeskus #turku

Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut1 day ago

Eilinen oli kerrassaan mahtava messupäivä🌟!Tästä päivästä tulee vähintään yhtä suuri menestys🌟! Tule sinäkin Kirjamessuille, syksyn suurimpaan kulttuuritapahtumaan! Ovet ovat avoinna tänään, lauantaina klo 10-18 ja huomenna sunnuntaina klo 10-17.
Nähdään messuilla📚!
Liput edullisemmin ennakkoon https://www.turunmessukeskus.fi/tapahtuma/turun-kirjamessut/
Tutustu päivän ohjelmaan

turunkirjamessut2 days ago
Tästä se lähtee⭐️! Kaikkien aikojen kirjamessuviikonloppu siis. Ihan mahtavaa, että teitä on liikkeellä heti aamusta hurja määrä. Pöydät on katettu kirjoilla, nyt nautiskelemaan📚📚📚! #kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku #visitturku #kissmyturku
Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut2 days ago

Tästä se lähtee⭐️! Kaikkien aikojen kirjamessuviikonloppu siis. Ihan mahtavaa, että teitä on liikkeellä heti aamusta hurja määrä. Pöydät on katettu kirjoilla, nyt nautiskelemaan📚📚📚!
#kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku #visitturku

Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut3 days ago

Poimintoja Turun Kirjamessujen (30.9.–2.10.) ohjelmasta 📚

Humoristi, käsikirjoittaja ja kirjailija Paula Noronen Turun Kirjamessuilla sunnuntaina 2.10.

PAULA NORONEN: TARJA KULHO – PAHA SAA PALKKANSA (Tammi)
klo 11.00-11.15 Kuisti- lavalla

PAULA NORONEN: SUPERMARSU JA KARSEAT KUISKAILIJAT...

Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut3 days ago

Poimintoja Turun Kirjamessujen (30.9.–2.10.) ohjelmasta 📚

JOHANNA VENHO: MARTTI SUOSALON TÄHÄNASTINEN ELÄMÄ (WSOY)

Martti Suosalo ja Johanna Venho keskustelevat Venhon kirjoittamasta elämäkerrasta Turun Kirjamessuilla perjantaina 30.9 klo 13.50-14.15 Auditoriossa.

Johanna Venho on palkittu kirjailija ja runoilija,...

turunkirjamessut3 days ago
Viime hetken poimintoja Turun Kirjamessujen ohjelmasta📚! Ruotsalainen huippudekkaristi Tove Alsterdal Agricola-lavalla perjantaina 30.9. klo 12.25. Tove Alsterdal sijoittaa dekkarinsa jylhälle Höga Kustenin alueelle. Mystinen paikka kätkee sisäänsä synkän historian. Lasiavain-palkitun dekkaristin uutuusteos Vajoama esittelyssä huomenna. Tulkaahan kuulolle! #kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku #visitturku #kissmyturku #aulakustannus
Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut3 days ago

Viime hetken poimintoja Turun Kirjamessujen ohjelmasta📚!
Ruotsalainen huippudekkaristi Tove Alsterdal Agricola-lavalla perjantaina 30.9. klo 12.25.

Tove Alsterdal sijoittaa dekkarinsa jylhälle Höga Kustenin alueelle. Mystinen paikka kätkee sisäänsä synkän historian. Lasiavain-palkitun dekkaristin uutuusteos Vajoama esittelyssä huomenna. Tulkaahan kuulolle!

Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut3 days ago

Nyt painetaan töitä hiki hatussa, jotta kaikki on valmista huomenaamuun mennessä😅! Olette niin lämpimästi tervetulleita Turun Kirjamessuille (30.9.-2.10.)🥰📚!
#kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku #visitturku #kissmyturku

Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut3 days ago

Poimintoja Turun Kirjamessujen (30.9.–2.10.) ohjelmasta 📚

REIJO MÄKI: HOTEL CALIFORNIA (Otava)

Reijo Mäen uusi dekkari Hotel California esittelyssä Turun Kirjamessuilla perjantaina 30.9 klo 14.45-15.00 Agricola-lavalla.

Tutustu Turun Kirjamessujen ohjelmaan https://www.kirjamessut.fi/ohjelma/

...

turunkirjamessut3 days ago
Yksi yötä enää on. Laskin ihan itse tänään😄…#kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku #visitturku #kissmyturku
Turun Kirjamessut
Turun Kirjamessut3 days ago

Yksi yötä enää on. Laskin ihan itse tänään😄... #kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku #visitturku #kissmyturku

turunkirjamessut4 days ago
”Hauskaa, älykästä ja vähän vaarallista”, kuten dramaturgi Satu Rasila sanoo. Marja Kankaan identiteettiä tutkiva romaani ”Miehiä ja mielenrauhaa” perjantaina Kuistilla klo 13:25. Tervetuloa, pidä hatustas kii ♥️ #turunkirjamessut2022 #marjakangas #wsoy #miehiäjamielenrauhaa
turunkirjamessut4 days ago
”Vuonna 2019 jätimme kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin selkeämpää lakia tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi. Sinä päivänä laitoin huivin päähän. En muiden paineesta, vaan koska halusin lähettää viestin. Myös tämän näköisillä tytöillä on mahdollisuus vaikuttaa, tulla kuulluiksi ja muuttaa maailmaa”. Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin on Elina Hirvosen...
turunkirjamessut6 days ago
Turun Kirjamessuilla (30.9.-2.10.) pääset kohtaamaan myös politiikan kärkinimiä. Mukana menossa mm. Mai Kivelä, Olli Rehn, Maria Ohisalo, Saara-Sofia Sirén, Kike Elomaa, Eeva-Johanna Eloranta, Kari Häkämies ja Li Andersson. #kirjamessut #turunkirjamessut #turunmessukeskus #turku #visitturku #kissmyturku
turunkirjamessut6 days ago
@kirjagramsuomi kaappasi Turun Kirjamessujen tilin! 👏 Ma-ke jaamme stoorien puolella tärppejä messuohjelmasta. Tervetuloa seuraamaan! 🥰 #turunkirjamessut2022 #kirjagraminmessuetkot #messuetkot #kirjagramsuomi
turunkirjamessut7 days ago
Runsaasti tyttöydestä kirjoittamiseen liittyvää ohjelmaa Turun Kirjamessuilla❣️Mm. Supersalanen tyttöpäiväkirja (Veera Milja), Tympeät tytöt (Riina Tanskanen), Maailman tyttäret (Siiri Enoranta), Peli on alkanut, Iida! (Maria Kuutti), Chloé S:n sanakirja (Heidi Väätänen) jne. 🌺🍭⚽️🎺 @mariakuutti @veeramilja @tympeattytot @siirienoranta #turunkirjamessut2022