Heikki Kettunen



Turun yliopisto

toimittaja

Perjantai
11.20-11.50
Tieto B-halli
Miten tulevaisuutta voi tutkia?
Onko tulevaisuuden tutkiminen vain ennustamista vai voiko tulevaisuutta ennakoida ihan tieteellisistä lähtökohdista? Aiheeseen johdattaa Markku Wilenius. Hän on perehtynyt muun muassa tulevaisuuden megatrendeihin, talouden pitkiin sykleihin, ympäristökysymykseen ja sen ratkaisun avaimiin, ja osaa kertoa uuden kasvun avaimet mukanaan tuovista mustista joutsenista. Wilenius kertoo myös johtamansa Turku 2050 -keskustavision laatimisesta ja esityksestä. Haastattelijana Heikki Kettunen
Ohjelmatuottaja: Turun yliopisto
11.50-12.20
Tieto B-halli
Vatikaanin salaisten arkistojen aarteet
Kirsi Salonen kertoo ajasta, jolloin hän työskenteli Vatikaanin salaisessa arkistossa. Salonen kertoo muun muassa paavillisen "katumusoikeusistuin" penitentiariaatin eli synninpäästöjä ja erivapauksia myöntäneen paavin kuurian viraston toiminnasta. Arkistoista on löytynyt esimerkiksi tietoja Turun kaniikkien aviottomista lapsista. Salonen kertoo myös, miksi meidän on syytä etsiä uutta tietoa menneisyydestä. Hän itse on perehtynyt keskiajan ja uuden ajan alun kirkkohistoriaan, rikoshistoriaan sekä arkipäivän historiaan. Haastattelijana Heikki Kettunen.
Ohjelmatuottaja: Turun yliopisto